I`m back! Blogitauko on pidetty ja kummasti sitä puuhaa tuntui riittävän silti! Leivontapäiviäkin oli useampia, mutta suurimman osan leipomuksista jätin kuvaamatta. Tästä kakusta muistin kuitenkin kuvan ottaa, siispä lomaltapaluu-kakkua olkaapas hyvät...

1858953.jpg

Kakku oli ihan maultaan ehdottomasti yksi parhaita tekemiäni, mutta ulkoasun sainkin sitten pilattua ihan silkalla kiireellä. Hätähousu, mikä hätähousu!! Kakku sai makunsa mustaherukanlehtimehusta, jota käytin pohjan kostutukseen, täytteeseen ja pintakiilteeseen. Ihanaa!! Iso kiitos Irmalle siitä ainoasta oikeasta lehtimehun ohjeesta! Heti mehun valmistuttua halusin kokeilla sitä myös kakkuun.

Pohjana on siis kääretorttupohjasta leikattu pyörylä kostutettuna lehtimehulla. Täytteenä ihan tavallinen vaniljalla maustettu tuorejuusto-kermaseos, jonka liivatteet sulatin myös mustaherukanlehtimehuun. Päällä on lehtimehusta tehty kiille, jonka värjäsin elintarvikevärillä hennon vihreäksi (ja jonka siis valutin liian kuumana liian vähän aikaa hyytyneen kakun pinnalle). Koristeena mansikoita, mustaherukan lehtiä ja marjoja. Ulkonäköä lukuunottamatta oikein onnistunut kokeilu!

Ihana että olette jaksaneet kyläillä ja kommentoida myös tauon aikana ja sainpa myös muutaman oikein ihanan ja kannustavan meilinkin. Kiitos niistä kaikista, te kyllä osaatte piristää ja tuoda auringonpaistetta harmaimpaankin päivään!! Yritän tässä löytää aikaa kunnollisen blogikierrokseenkin, niin pääsen jyvälle mitä ihanuuksia muissa blogeissa on saatu aikaan. Leipomisiin!!

Edit: Moni on kysellyt ohjetta tuohon mustaherukanlehti-mehuun, joten tässäpä tämä:

5 l mustaherukan lehtiä

5 l haaleaa vettä

50 g sitruunahappoa (apteekista ja isommista ruokakaupoistakin löytyy)

800 g sokeria

Laita huuhdotut herukanlehdet sankoon ja kaada päälle haalea vesi ja pieneen vesitilkkaan liuotettu sitruunahappo. Anna tekeytyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Siivilöi seuraavana päivänä lehdet mehusta pois ja kuumenna mehua ja sokeria kattilassa sen verran että sokeri sulaa (ei tarvitse keittää). Pullota mehu ja jäähdytä.

Lehtimehua voi tehdä myös punaherukoista, mutta silloin sitruunahapon sijasta kannattaa käyttää viinihappoa. Alkukesän nuoret herukanlehdet ovat varmasti aromikkaita, mutta sisältävät ilmeisesti niin paljon pektiiniä, että mehusta saattaakin tulla hyytelöä. Paras aika mehun tekoon on kuulemma heinäkuun loppupuolella (itse tein elokuun alussa), näin minua valisti Irma, jolta alkuperäisen ohjeen sain. Hänen tekemäänsä mehua maistoin ensimmäisen kerran joskus 15 vuotta sitten, mutta nyt vasta pyysin ohjeen ja pääsin testaamaan mehun valmistusta itsekin. Kiitos Irmalle vielä kerran!

Mehu on minusta tosi hyvää sellaisenaankin, mutta sitä voi tarvittaessa myös laimentaa. Aivan ihanan raikas juoma syntyy kun sekoittaa 2/3 lehtimehua ja 1/3 kivennäisvettä, nami!! Mainio limpparin korvike, ei liian hapokas ja lapsetkin tykkäsivät tosi paljon. Aiemmin olen kokeillut herukanlehdistä Louhisaaren juomaa, siis sellaista mihin laitetaan hiivaa eikä siitä tullut likimainkaan niin hyvää kuin tämä mehu. Tätä teen takuulla tästä lähin joka kesä!