Paras ystäväni täytti viikonloppuna vuosia ja synttärilahjaksi ehdotin (tietysti!) kakkua ;D Luvan kakun leipomiseen sain ja tämmöinen synttärikakusta sitten tuli:

1709242.jpg

Kuva ei ole kovin kummoinen sillä nappasin sen kovalla kiireellä kun olimme jo menossa kahvittelemaan ystäväni luo. Toivottavasti tuosta saa kuitenkin selvää...

Kakku on neljän munan sokerikakkupohjasta tehty, kostutettu mansikkamehulla ja täytetty (toivomuksen mukaan) mansikkarahkalla. Päällä vaahdotettua vispikermaa, jota yritin sitten vaihteeksi pursottaa eri tavalla kuin yleensä. Kuvasta ei kyllä kunnolla erotu että pursotuksen toinen reuna on vihreä, kai tuo kirkas auringonvalo hävittää värisävyjä jonkin verran.

Koristeeksi tein lyhyestä vohvelisesta jäätelötötterön puolikkaasta kukkaruukun päällystämällä sen marsipaanilla. Idea ei ole omani vaan Mansikkamäen Ebeltä lainattu (ja muunneltu), hänen keväisestä kukkakoristeestaan. Kukkaruukkuun sitten "istutin" monenlaisia kukkia ja lehtiä, jotka kaikki on tehty marsipaanista lukuunottamatta valkoisia sokerimassa-liljoja. Onnittelulaatta on myös sokerimassaa ja teksi on kirjoitettu elintarviketussilla.

Oikein paljon onnea ystäväiseni, vielä näin jälkikäteen!! Syksyn tullen ollan jälleen samoilla vuosiluvuilla eli perässä tullaan =)