Nyt on siis sairaalareissu ainakin tältä erää ohi ja nyt opetellaan uudenlaista arkea kotona koko perheen voimin! Pieni diabeetikkomme voi hyvin ja on jälleen pirteä ja hyväntuulinen. Insuliini tehoaa ja ruoka maistuu niin hyvin että sairastellessa kadonneet pari kiloa on pian saatu takaisin! Kiitokset kaikille myötäelämisestä, sekä kannustavista kommenteistanne, ne lämmittivät todella paljon!!

Lämmin kiitos myös kaikille teille joilta olen saanut "kunniamerkin" näin virtuaalisesti, blogien välityksellä. Olen vilpittömästi iloinen ja kiitollinen siitä että olette täällä blogissani viihtyneet ja saaneet tekeleistäni jotain iloa. Yritän ehtiä kyläilemään muissakin blogeissa mahdollisimman pian! Sairaalareissumme aikana kävijälaskurikin on pyörähtänyt uusille kymmenluvuille, joten suurensuuret kiitokset ihan kaikille kävijöille!!!

Leipomiseen ei ole oikein ollut aikaa ja inspiraatiokin on vielä hiukan kateissa, mutta tekaisin kuitenkin vierasvaraksi mokkapaloja, joihin piti tietysti keksiä hiukan jotain uutta. Laitoin näihin kermalikööriä, joten lasten herkkuja nämä eivät ole.

1317938.jpg

Ulkoasuun en yksinkertaisesti jaksanut panostaa, vaan ripottelin strösselipurkkien jämät kuorrutuksen päälle. Maku on kuitenkin hyvä ja kermaliköörin ansiosta hiukan erilainen.

Tässä ohje tuunattuihin mokkapaloihin:

Pohja: 6 kananmunaa

2 dl ruokokidesokeria

4,5 dl vehnäjauhoja

4 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1,5 dl kinuskikermaa (tai maitoa)

n. 200 g voita tai margariinia sulatettuna

Kuorrutus: vajaa paketillinen (n. 400 g) tomusokeria

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

n. 0,75 dl kermalikööriä

 

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon. Lisää myös kinuskikerma ja hiukan jäähtynyt sulatettu rasva ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannuun ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Taikinan voi paistaa myös pienemmässä vuoassa, jolloin mokkapaloista tulee paksumpia ja muhkeampia, mutta paistoaika on hiukan pidempi.

Leikkaa pohjalevy paloiksi, mutta jätä palat vielä paikoilleen kuorruttamisen ajaksi. Siivilöi tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon ja lisää niin paljon kermalikööriä, että saat sopivan paksuisen kuorrutuksen. Levitä kuorrutus lastalla haalean levyn pinnalle, koristele haluamallasi tavalla ja anna jähmettyä. Valmiiksi leikatut mokkapalat on kätevä nostaa tarjoiluvadille ja kuorrutuskin säilyy silloin siistimpänä.

Tämä pohjaohje on hiukan erilainen kuin millä yleensä olen mokkiksia leiponut. Pohja onnistui hyvin, mutta olisi ehkä saanut olla makuuni hiukan paksumpi eli kannattaa ehkä paistaa pienemmässä vuoassa. Kermaliköörikuorrutus oli mukava uusi kehitelmä, jota teen varmasti uudelleenkin!