Meillä lapset ovat olleet sairaana ja ruokahalu tietysti sen myötä kateissa. Päätin leipoa iltapalalle sämpylöitä, sillä tytöt yleensä syövät niitä mielellään. Lisähoukutukseksi pyöräytin sämpylät tällä kertaa solmuiksi, yleensä olen niin laiska että leikkaan taikinapötkön vain viipaleiksi. Leipomispuuhassa oli tulla hiukan kiire eikä taikina ehtinyt kohota ihan riittävästi, joten sämpylät eivät ole mitään maailman kauneimpia. Onneksi kuitenkin maku oli kohdallaan ja iltapala maistui lapsille!

765089.jpg

Tässä vielä ohje:

5 dl vettä (tai vaikka maitoa)

50 g (1 pala) hiivaa

1,5 tl suolaa

2 rkl sokeria

2 dl kauraleseitä

2 dl ruisjauhoja

n. 9 dl sämpyläjauhoja

Lämmitä taikinaneste kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoittele, kunnes hiiva on kokonaan liuennut. Lisää suola ja sokeri. Lisää sämpyläjauhoja sen verran että saat vellimäisen seoksen. Vatkaa voimakkaasti hetki niin taikinaan muodostuu parempi sitko (tämä muuten toimii pullataikinassakin). Lisää kauraleseet ja ruisjauhot. Alusta taikinaa ja lisää sämpyläjauhoja näppituntumalla, kunnes taikina tuntuu sopivalta. Lisää myös öljy loppuvaiheessa. Älä tee taikinasta liian kovaa. Mitä pehmeämpi taikina on, sen mehevämmät ovat sämpylät.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla suunnilleen kaksinkertaiseksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahtia ja pyöritä taikinapalat rannetta ohuemmiksi tangoiksi. Jaa tangot n. 5 cm:n levyisiksi paloiksi. Palat voi suoraan nostaa pellille leivinpaperin päälle kohoamaan tai pyöritellä paloista solmuja tai pyöreitä sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia (tämä tosin pätee vain omaan uuniini, eli paistoaikaa kannattaa tarkkailla).

Tämä on sämpylöideni perusohje, jota muokkailen kaapista löytyvien raaka-aineiden mukaan. Joskus lisäilen erilaisia siemeniä, porkkanasosetta tai -raastetta, juustoraastetta... mitä milloinkin. Yleensä kuitenkin jotain kuitupitoista pelkkien sämpyläjauhojen lisäksi.