Esikoisen synttäreitä jouduttiin sairastelujen takia siirtämään pariinkin otteeseen, mutta vihdoin juhlimaankin päästiin ja pääsin tekemään elämäni ensimmäisen barbie/prinsessakakun!

743960.jpg

743957.jpg

Kuvat eivät ole mitenkään onnistuneita, eikä kakkukaan ole semmoinen kuin alunperin suunnittelin, mutta mitäs pienistä. Esikoinen oli kuitenkin kakkuunsa tyytyväinen ja se lienee tärkeintä!

Tein kakun kääretorttupohjalevyistä sopivankokoisessa muovikulhossa, sillä en omista sopivaa vuokaa. Kostutin kakkulevyt vaniljamaidolla ja täytteenä on liivatteella hyydytettyä mansikkarahkaa. Marsipaania oli aivan liian vähän, kuten näkyy, joten pursottelin helmaan sokerikreemiä "pitsiksi". Samaa kreemiä on myös tuon marsipaanin alla, sekä nuo pienet pursotukset mekon helmalla. Pienistä marsipaanisuikaleista painelin sitten kukkamuotilla erikokoisia kukkasia mekon koristeeksi.

Ai niin, tällä nukella ei sitten ole jalkoja lainkaan, ainoastaan puinen varrastikku. Keskimmäisen tyttären halpisbarbi meni vyötäröltä poikki, joten näppärä äiti teki siitä nukketikun ;) Tämä on sitä arkipäivän kierrätystä!!